Matkakertomus Skotlannin kesälukiosta

Once upon a time in Dumfries

Avasin asuntolahuoneeni ikkunan kahdeksalta aamulla. Säkkipilli soi ihan jossain kulman takana. Skotlannissa ollessaan ei voinut erehtyä olinpaikastaan.

Ensimmäisinä päivinä Skotlannin kesälukiossa meinasimme kuolla nälkään. Ainakin siltä suomalaisen teinilauman kuorossa esittämät valitukset kuulostivat. Skotlantilaiset tuntuivat syövän pelkkää vaaleaa leipää ja lampaan vatsalaukusta tehtyä haggista. Suomalaisina nousimme heti vastarintaan: ”Missä puuro? Missä ruisleipä?” Kesälukioon tulleet urheilijanuorukaiset huolestuivat proteiinin saannistaan, kun grillimakkaraa ja jauhelihaa ei näkynyt missään.

”Miten mä selviän viikon hengissä?”, eräs tyttö kysyi ensimmäisenä iltana.

Ruoka ei ollut ainut kulttuuriero. Skotlantilaiset eivät tuntuneet edes osaavan englantia. Kun skotlantilaisilta kysyi jotain täydellisellä rallienglannilla, he vastasivat ääntelyllä, josta oikein tarkasti kuunnellessaan saattoi erottaa yhden sanan englantia. Parasta oli nyökytellä vastaukseksi.

Ja ne mäet! Aamuisin piti oppitunnille päästäkseen harrastaa mäkijuoksua ja vältellä lehmän lannan hajua. Missään en ollut niin kauniita kukkuloita nähnyt, mutta hiihtohissi olisi tarvittu.

En osannut aavistaa, kuinka paljon tulisin kaipaamaan kaikkia näitäkin asioita Skotlannin kesälukiosta. Pienet reissun epäkohdat varmasti vain lisäsivät porukan yhteenkuuluvuutta. Oli pakko liittoutua. Vieras maa täynnä hameisiin pukeutuneita miehiä loi kesälukiolaisiin ”me”-henkeä.

Kampus ja Dumfriesin pikkukylä hurmasivat aidolla skottilaisella tunnelmallaan. Kampuksellamme näimme suomalaisia Skotlantiin tulleita opiskelijoita, tavallisia skottilaisia sekä jonkun komean äijän Outlander-sarjasta.

Kaiken lisäksi ihmiset olivat niin oudon ystävällisiä. Tuntemattoman lausuma ”Guid mornin” tai ”Hoo are yee?” lämmittivät kummasti, kun sellaiseen ei ollut Suomessa tottunut.

Kampuksella tanssimme ceilidh-perinnetansseja, lauloimme skotlantilaisia kansanlauluja ja kävimme hautakammioissa kummituskierroksella. Shoppailijat pääsivät kiertelemään pikkukujia Dumfriesissä ja lintubongaritkaan eivät jääneet reissulla kylmiksi.

Oppitunnit olivat mielenkiintoisia ja niitä pitivät myös natiiviopettajat. Englantia pääsi harjoittelemaan kunnolla erilaisten tehtävien avulla, ja tehtäviin kuului myös esimerkiksi paikallisten haastattelua. Ilmapiiri oli innostunut, sillä kaikki kesälukioon tulleet halusivat oppia englantia.

Minunkin syyni lähteä kesälukioon oli englannin opiskelu sellaisessa ympäristössä, jossa sitä pääsi koko ajan käyttämään. Sain myös tehdä Kesälukioseuran kanssa viestintäyhteistyötä ja haastatella reissun aikana lehtijuttuihin ryhmämme lukiolaisia, joilta opin paljon.

Viikon lopuksi matkasimme bussilla takaisin lentokenttää kohti pitkin kukkuloiden reunustamia teitä. Kukkuloilla juoksi lammasrykelmiä ja kasvoi harvakseltaan yksinäisiä metsiä, joiden takaa pilkisti linnoja. Tuli outo tunne, että palaisin tänne vielä.

Löysin Skotlannin kesälukiosta ystäviä. Sellaisia tyyppejä, joihin varmasti en olisi muuten törmännyt. Lukiolaisia oli Stadista Lappiin asti ja kulttuurieroja ei ollut ainoastaan meidän suomalaisten ja skotlantilaisten välillä. Lapin pienestä kunnasta tuleva tyttö oppi stadilaisten mielenlaadusta paljon ja stadilaiset löysivät myös kehäkolmosen ulkopuolisen elämän.

Reissun jälkeen paloni ulkomailla opiskeluun kasvoi entisestään ja koin oppivani englantia viikossa enemmän kuin monellakaan tavallisella lukiokurssilla. Pienen palan maailmaa ehti kokea viikossa.

Seura teki reissusta erityisen onnistuneen ja sen osoittivat hyvin perinteeksi muodostuneet myöhäisillan korttipelit sekä teehetket. Nälkään ei kuollut, pitsaakin sai tilattua ja säkkipilliin kiintyi vähitellen. Muistot Skotlannin kukkuloilta säilyvät varmasti läpi elämän.

Hilla Vuorinen

Hilla, 17, osallistui Skotlannin kesälukioon kesällä 2019 ja Summer School in England -kesälukioon kesällä 2018.